Lauantaina oli mun vuoroni vetää harkat Noormarkun hallilla agiporukalle, niinpä menin sinne hieman aikaisemmin ottamaan Sinnan kanssa keinua. Vein ensin hihnassa pari kertaa ja sit päästin irti. Sinna pakitti heti irti päästyään ja jouduin komentamaan pari kertaa ennen kuin tuli takaisin. Sit ei enää mitään ongelmaa ollutkaan, meni keinua ihan mallikkaasti, ohjasin molemmilta puolilta sekä lähetin keinulle vähän kauempaakin. Otin keinun vielä muutaman kerran harkkojen päätteeksi ja hyvin meni. Miten sit menee kun yhdistää muihin esteisiin jää nähtäväksi. Tässä kohtaa tuli taas mieleen Marian mietteet, että Sinna vedättää mua??
Tara käy kuumana kun pääsee radalle niin harvoin, se ulisee ja kitisee ja sählää. Komensin vähäksi aikaa maahan rauhoittumaan, kun eka rata meni ihan sähläykseksi ja säntäilyksi, ei kuunnellut mua laisinkaan. No pieni rauhoittelu auttoi ja saatiin seuraava rata suoritettua jo paremmin.
Sinnan kanssa noi radat on edelleen aika tuskaisia, mä en jaksa innostaa sitä tarpeeksi.

Sunnuntai aamuna yllätyin kun oli satanut, tai tuiskannut niin paljon lunta oven eteen ja pihalle että sain oven auki vain osittain, mutta päästiin siitä raosta kuitenkin aamulenkille. Tulipahan sitten harrastettua hyötyliikuntaakin kun kolasi nietokset pihasta.

Leksun kanssa oltiin sunnuntai-iltana maneesissa treeneissä (neljäs kerta) nyt on opittu katsekontakti, sivulle tulo, maahan meno sekä luoksetuloa on harjoiteltu mallikkaasti. Seuraaminen ei onnistu kuin pienen hetken, keskittymiskyky ei vielä riitä, mutta eiköhän sekin sit jossain vaiheessa opita. Sinänsä ihan hienosti edistytty kun Leksu ei oo mulla niin harjoittelu kotosalla puuttuu.