1614571.jpg

Kävin eilen illalla katsomassa pikkuiset ennen kuin lähtevät uusiin koteihinsa ja voi ihanuus kun ovat suloisia riiviöitä. Kaikki pennut ovat touhukkaita ja tulevat innokkaina vastaanottamaan kun pentuaitauksen luo kävelee. Pennut oli saaneet reilun kokoisen aitauksen jossa on tilaa kirmata oikein kunnolla, aitaukseen oli syntynyt jo pari kunnon kuoppaakin ja uutta kuoppaa aloitettiin kaivamaan.

Onneksi en ole kasvattaja, nimittäin en varmaan antaisi yhtään pentua mihinkään, joten pysyttelen vain koiran omistajana.

Kuvia räpsin ja ne löytynee taasen kuvat laatikosta.