Viikko taas takana, tässä mietin mitä se oikei pitikään sisällään hmm ...

No metsälenkkejä ollaan tarvottu ja palattu aina jalat märkinä kotiin, sitähän tämä kevät on, lumet sulaa jee! Kääntöpuolena vaan on, että joka paikassa on sitten märkää ja kuraista.

Agikentällä ollaan työnnelty lumia syrjään, työtä ovat tehneet kolme ahkeraa naista Maria, Suvi ja tietty minä itse, että päästäisiin harkkaamaan. Hyppytekniikka ohjeet odottaa pöydällä ja niitä pitäisi päästä kokeilemaan.

Tänään oli koirilla huoltopäivä ja samalla turkitkin vähän lyhentyi, Leksulle sitten sopii lyhyt turkki, siitä tulee niin sporttisen oloinen, nyt jätin kyllä päähän vielä karvaa, enkä turkkiakaan ihan klaniksi vienyt. Samoin tein Taralle, leikkasin sen pääkarvojakin jonkin verran, tarkoitus olisi leikata kauttaaltaan (myös pää) ihan lyhyeksi, mutta täytyy totuttaa silmä näin pikkuhiljaa lyhyempään malliin ennen kuin kaiken karvan vie koirilta.

Tänään oli taas tokoa Ulvilassa, taukoa olikin peräti kolme viikkoa edellisestä harkasta.  Oltiin osa ajasta ulkona ja siellä otettiin luoksetuloa ja ruutua. Ruutu meni kohtalaisesti, luoksetulon pysäytys ei onnistu (täytyy tunnustaa emme ole harjoitelleet vaikka piti). Onnistunut pysäytys saatiin, mutta matka oli  lyhyt, joten harjoitella ihan tosissaan pitäisi. Taralla kitinä kuitenkin jatkuu edelleen, eli siinä ei kyllä taida parannusta olla havaittavissa, joten mietin jo kannattaako mein yleensäkkään miettiä koko tokoa, kun toi koiruus ei osaa olla HILJAA Huuto  hitsi vieköön.