Sunnuntai aamuna mentiin siis ajamaan Taran jälki.

Ensin käytiin koirusten kanssa tunnin lenkki metsässä, ajattelin että Tarasta olisi liika into karissut, mutta ei siitä into lenkittämällä vähene, se olisi pitänyt jo entuudestaan tietää.

Alussa oli jo ihan hukassa, koitin viedä sallitun alkumatkan rauhallisesti näyttäen ja lyhyessä hihnassa (tää siis yksi neuvo liikaan innostukseen), mutta ei auttanut. Tara huiteli välillä missä sattuu ja palasi sitten takaisin jäljen suuntaan ja joskus sentään oikein jäljen päällekkin. Ekan makauksen löysi hienosti ja teki nenätyötä, vaan kun olisi pitänyt jatkaa matkaa, niin eipä meinannut oikea suunta valjeta millään. Aikani siinä seisoin ja Tara pyöri sinne sun tänne, kunnes suunta löytyi. Toiselle makaukselle meni pari metriä sivussa, mutta nenä nappasi ilmasta hajut ja oikea paikka löytyi,  tästä ei millään osannut lähteä oikeaan suuntaan, vaan mun oli autettava että päästiin jatkamaan matkaa. Loppu jälki meni ihan plörinäksi, annoin sen viedä ihan vapaasti ja vaikka se muuallakin lähti jäljeltä tai jäljesti sivussa meni sentään oikeaan suuntaan, nyt oli pakko pysäyttää kun lähdettiin ihan muille maille, ei tietoakaan jäljen suuntaan palaamisesta. Tässä kohtaa nulta alkoi palaa käämit, joten se siitä Marian neuvosta olla rauhallinen. Loppu makauksen meni ohi, Taralla taisi olla jotain muuta mielenkiintoisempaa käyttöä nenälle. Jouduin siis pysähtymään tässäkin kohdassa ennen kuin loppupalkka saavutettiin (tästä reissusta ei kyllä olisi tarvinnut mitään palkkaa saadakkaan).

Päivällä käväisin yhdistetyillä synttäreillä 8 v ja2 v popsimassa kakkua ja konttaamassa lattialla kun pelattiin lahjaksi saatua kirppupeliä.

Illalla mentiin koko koirasakin kanssa Peetsan agilityesteille ottamaan treeniä. Kaikille otettiin irtaantumista. Taralle kahden aidan takaa sekä lisättiin tähän väliin vielä pikku putki, tätä siis molempiin suuntiin. Leksulle ensin yksi aita ja sitten sekin sai mennä kahta aitaa. Mallalle otettiin yksi aita rima maassa, hienosti tyttönenkin namilautaselle etenee. Kaikille otettiin myös sylikäännöstä ja Taralle lisäksi myös ulospäinkäännöksiä.

Mallalle otettiin lisäksi keinu, puomi, eka keppiväli (namitusta siihen) ja haltuunottoa harjoiteltiin. Leksulle otettiin kepit ja kontaktiharjoitusta sekä rengasta. Taran kanssa otettiin vielä lisäksi haltuunottoa, kontaktit ja keppikulmaa.

Malla löysi illalla pallon ja keksi tehdä sen kanssa kaikennäköistä mukavaa puuhaa, kun ei saanut Leksua mukaansa riehumaan.

Tänään menin töiden jälkeen taas tuohon kentälle agistamaan, otettiin aika paljon samoja juttuja kuin sunnuntainakin. Aidan toisella puolella (ei ihan vieressä) oli jossain vaiheessa parikin belkkaripentua, vaan sepä ei näyttänyt häiritsevän ketään koirista, ihan rauhassa tehtiin omia juttuja. Jees! tää oli taas mukava huomio.

Iltalenkki käytiinkin sitten Susannan ja Upsiksen seurassa Järilän maastossa.

Illalla totesin että en tarvitsisi kovinkaan suurta kopperoo asumiseen, kun en koskaan oo kuitenkaan kotona, äh! turhaa siivottavaa vaan riittää ja kukahan leikkaisi ruohonkin kun sekin alkaa rehottamaan turhan pitkänä. Täytyisiköhän ruveta metsästämään "talkkaria".

Ai niin .... meinas vallan unohtua. Otin Taran kanssa myös kaukkareita ja voi veljet kun oli hienot. Tehtiin aina yks vaihto ja palkka takana, matka alkoi parista metristä ja pidensin matkaa aina 10-15 metriin. Luoksetulon pysäytystä otettiin myös pari kertaa ja siinä se kyllä alkaa aina vähän aavistelemaan, pysähdys oli kuitenkin tosi hyvä, palkka lensi lihapullan muodossa suuhun. Taitavasti Tara jo osaa napata nuo lihapullat.