Koko viikko oli yhtä menoa paikasta toiseen joten nyt on sitten otettu sitäkin rauhallisemmin tämä viikonvaihde.

Perjantain treeniin menin vähän sekavissa tunnelmissa, aattelin että illan treenaamisesta ei tule mitään kun olin niin puhki. Vaan täytynee todeta hyvän seuran tekevän ihmeitä, väsymys kaikkosi jaloista ensimmäisen kierroksen jälkeen ja loppu menikin ihan kivasti, en äksyillyt enkä vaatinut enempää mitä itse pystyin ohjaamaan. Tara oli taas mukavasti mukana ja saatiin illalle mukavaa onnistumista. Leksun kanssa otettiin pariin kertaan radanpuolikkaat.

Lauantaina otettiin rennosti, ei mihinkään kiirettä, tehtiin mitä jaksettiin tai viitsittiin. Kikkuroitten kanssa käytiin Peetsan esteillä ja otin kaikkien kanssa jotain kivaa. Ja ihan kuin nekin olis olleet tyytyväisiä tähän mun rauhalliseen olemukseeni, kaikki toimivat kuin unelmat, no pieni poikkeus, Leksu halus kiihkeästi radalle kun Tara oli siellä ja puri hihnansa poikki, mutta ei se mitenkään haitannut tunnelmaa, onneksi noita hihnoja on jotenkin tullut hankittua vähän liikaakin.

Mallan kanssa otettiin totuttuun tapaan sylikäännöksiä, siivekkeen kiertämistä sekä ensimmäisen keppivälin namitusta. Keinun Malla suorittaa hienosti löysällä hihnalla ja menisi sen varmasti ilman hihnaakin, mutta en ota sitä vielä. Ensin mentiin pikkupuomia ja siinä on Mallalla niin kauhee vauhti että pelkään sen sieltä tippuvan, nyt otettiin mukaan myös kontaktilla odotus. Sitten tein päätöksen koittaa miten menee isompaa ja kapeampaa puomia, eikä siinä ollut mitän ongelmaa. Malla meni tätä paljon rauhallisemmin kun keskittyi sen suorittamiseen joten en enää pelkää niin paljon sen tippuvan sieltä. Tähänkin otettiin tarkkaan kontaktit ja odotus. Sit otettiin setti jossa oli putki ja aita (rima maassa). Putkeen lähetys ja vastaanotto aidan takaa puolta vaihtaen, sit putkeen lähetys ja ohjaus aidalle molemmilta puolilta ja viimeiseksi aita ja siitä putkeen.  Ja voi jestas kun meni hienosti.

Leksulle ja Taralle oli kolme aitaa josta putkeen, siitä aidalle ja takaisin putkeen sieltä aita ja puomille.  Näitä tehtiin vähän eri kulmista ja puolelta, Taralle myös kauempaa ohjausta. Leksukin oli aivan intona. Taralle otettiin vielä kontaktilla odotusta ja erillaisia lähetyksiä kepeille. Kyllä oli hyvä harkka, kaikilta tosi hienoja suorituksia.

Illemmalla mentiin lenkkeilemään, matkassa mukana Maria, Pippa ja Rokki. Tehtiinkin ihan rauhallinen kahden tunnin lenkki. Koirusetkin pääsi räpiköimään veteen ja toiset siellä uiskentelikin. Ensin käytiin suolammessa jossa vesi oli aika vähissä ja rannat tosi liejuisia, koirat oli kyllä sen näköisiäkin että liejussa oli kahlattu eikä tuoksustakaan voinut erehtyä. Reitti kulki myöskin pitkin Piikajärven rantaa, jotenka siellä pääsivät uudestaan veteen pulikoimaan. Leksu käyttäytyi siellä jotenkin kummasti, ihan kuin olisi jotain pelännyt, mutta mitä? Se jäi arvoitukseksi. Kotona joutuivat sitten kaikki kolme koiraa suihkun alle, se suolammen haju eikä muta haihtunut Piikajärveen, joten oli vähän autettava puhdistautumisessa.