Sitä on podettu flunssaa oikein kunnolla viikkon verran ja nyt alkaa tuntumaan siltä että ehkä siitä vielä eroonkin päästään. Koirat käy ylikierroksilla kun en ole niitten kanssa kunnolla jaksanut touhuta, sekin kai oma syy kun olen opettanut että aina on menovaihde päällä.

Kunto pitäis saada kohenemaan, ainahan se on huono, mutta nyt todellakin aivan pohjalukemissa, lauantainahan pitäisi jaksaa juoksennella Pohjanpalon Pasin opastuksella agikentällä. Mitä lähemmäksi ajankohta tulee, sitä enenmmän pelkään että saadaan lunta maahan ja odotettu koulutus peruuntuu. Kaikenlaisia paineita sitä itselleen ottaa.

Tänään kävin pitkästä aikaa Peetsan esteillä koko koiralauman kanssa ja täytyy todeta, että aivan kaheleita ovat nyt kun eivät ole oikein mitään päässeet tekemään. Tarakin kuumeni oikein kunnolla kun oli niin täpinöissään ja meteliäkin piti ihan kunnolla. Leksu suoritti esteitä aivan upeasti ja kaikki ohjaukset meni aivan nappiin.

Mallalla oli vauhdikkaalla päällä, joten aina ei oikein keritty kuuntelemaan mitä minä olisin halunnut, mutta se mitä suoritettiin suoritettiin vauhdilla ja erittäin mallikkaasti.

Meidän porukasta lähti tänään ärsyttävästi ääntä, huh .. Tara ja Leksu ei millään kestäneet sitä, että esteitä suorittaa joku muu kuin hän itse. Tara hakkui ja ulisi koko ajan kun piti odottaa, Leksu lisäksi ulvoi,  Malla oli ainoa joka oli kauniisti ja hiljaa. Leksu lisäksi pureskeli hihnansa taas poikki joten olemme yhtä hihnaa köyhempiä, tällä pelillä ei niitä hihnoja enää kovin paljoa varastoon jää.

Perjantaina oli agiharkat ja Katja napsi siellä kuvia, tässä kuvasarja Taran hypystä.

1255369053_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1255369021_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1255369037_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Parin viikon päästä Tara pääsee koirahierojaopiskelijoiden yhdeksi harjoituskappaleeksi ja saa pitkästä aikaa nautiskella hieronnasta, kiva juttu.