Huh, kun tää aika rientää niin nopsaan. Otsikko sen jo sanookin, yritin muistella mitä sitä on viikon varrella tehty, mutta ei nyt oikein tule mieleen, joten siirrytään suosiolla viikonloppuun.

Lauantai-aamuna tehtiin Marian, Pippan ja Rokin kanssa metsälenkki lumisessa metsässä. Siellä saa kyllä tarpoa sen verran, että tunnin reissun jälkeen on ihan kypsä ja paita märkänä. Pohdin oikein tosissani jo Taran vapaaksi päästämistä, aattelin ettei se kovin kauaksi jaksaisi juoksennella noissa kinoksissa, mutta en sitt kuitenkaan päästänyt, se kuikuili siihen malliin ympärilleen, että aloin epäilemään estääkö kinokset sen menoa sittenkään. Eli lopputulos - Tara oli hihnassa.

Malla joksenteli ylipursuvalla innollaan väsymättä, välillä Leksua kiusaten ja välillä sai kaveriksi Rokin, mutta kotona ei kyllä huomannut sen mitenkään väsähtäneen.

Iltapäivällä haettiin Adalmiina mummilaan yökylään ja sai Mallakin leikkikaverin. Taas täytyi todeta, että lapset kyllä ymmärtää toisiaan ja keksivät yhteiset leikit, niin sisällä kuin ulkonakin.

Sunnuntaina Adalmiinan palautuksen jälkeen lähdettiin Hosiossaareen jossa jo Maria, Johanna, Suvi ja Katja odottelivat.

Tarvottiin hikihatussa lumihangessa tekemässä esineruutua koirille, hyvää kuntoiluahan se oli, joo.

Katja oli mukana kameroineen ja napsi tapahtumasta kuvia

Tara etsintäpuuhissa ja esineen palautuksessa

1265661359_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1265661368_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1265661377_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1265661386_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Mallakin opettelee

1265661312_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1265661322_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1265661333_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1265661342_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1265661350_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Mukaavaa oli. Taralle tehty kotiharjoitus näytti selvästi tuottaneen tulosta, irtaantumista ja sitkeyttä esineen etsintän tarvitaan lisää.

Mallalle täytyy ihan tosissaan aloittaa kotiharjoittelu esineen hakemisessa ja luovuttamisessa, niin pääsee sekin etsintähommiin mukaan.

Päätteeksi pidettiin pieni piknik. Juhlistimme Tytyn valioitumista, kiitos Suvi.