Nyt on ihan virallisesti aloitettu Mallan kanssa tokostelu Hymy.

Ilmoittauduin Kokemäen koirakerhon tottisryhmään. Eilen olimme aloittelevien ryhmässä ja mehän ollaan aloittelevia, mutta ensi kerralla menemme kuitenkin jatkoryhmään. Tää on varmasti parempi vaihtoehto jo oman motivaation kannalta, kun itsellä on jo pohjatietoa kouluttamisesta päästään tossa toisessa ryhmässä ehkä etenemään asioissa paremmin.

Epäilin Mallan keskittymiskykyä koiraryhmässä, jossa tällä kertaa oli koiria 10-11 ja pari koiratonta ohjaajaa (heidän koirillaan juoksut). Aluksi olikin tosi vaikeaa saada Mallaa pysymään paikallaan, leikkimään kun olisi pitänyt päästä. Yllätyin kun tyttö jopa haukahti pari kertaa kun ei päästetty muiden luo. Mutta ei siinä kauaa sitten kuitenkaan mennyt kun muut alkoivat menettää kiinnostavuuttaan ja kun sitten yhdessä tehtiinkin jotain niin Malla keskittyi ihan täysillä minuun ja tekemiseen. Tää antoi mulle lisäintoa ja ehkä tokostelu tuleekin näin taas paremmin kuvioihin mukaan. Malla näyttää kyllä tässäkin oppivan aika nopsasti mitä siltä halutaan.

Tänään olisikin sitten illalla agitreenit Taralle ja Mallalle. Katsotaan kuinka hyvin jaksetaan tai siis minä jaksan. Heräsin näet tänä aamuna klo 5.10 ja olo tuntui niin virkulta että pakkasin koirat autoon ja lähdettiin "aamumetsälle", katsotaan kostautuuko tuo aikainen aamu sitten iltaväsymyksellä.