Satuin löytämään pitkästä aikaa tämän kirjoituksen ja se osoittautuu aina yhtä totuudenmukaiseksi, vuosista riippumatta, joten oli ihan pakko laittaa se tänne päivää piristämään 
COIRUS IDIOTUS
Viimeisimmästä hakuteoksesta "länsimaiset sairaudet" löytyi kuvaus yleisesti esiintyvästä sairaudesta "koiran omistus". Seuraavassa suora lainaus em. kirjasta: "koiran omistus", latinaksi:coirus idiotus, on sairaus, jolla on hyvin pitkällinen kulku, se voi tarttua kehen vain ikään, sukupuoleen tai aikaisempaan yhteiskunta-asemaan katsomatta. Pitkän aikavälin tutkimukset viittaavat sen olevan tietyissä tapauksissa perinnöllinen. Myös parantumisprosentti on osoittautunut hyvin alhaiseksi.
Ensimmäisenä oireena on usein piilevänä esiintyvä toive saada oma koira, toiveen taustan ollessa usein epämääräinen. Sairaus puhkeaa varsinaisesti vasta, kun potilas on hankkinut koiran. Sen jälkeen potilaiden nähdään vaeltelevan koirineen ulkona kaduilla missä säässä tahansa ja mihin aikaan tahansa, jopa raekuuroissa tai parhaaseen TV-katseluaikaan. - Toinen hyvin tavallinen oire on kyseisen henkilön näkeminen juoksentelemassa yksin ympäri metsiä tyhjä talutushihna kädessään, kasvojen värin vaihdellessa kirkkaan punaisesta sinertävään, samalla kun hänen kuullaan kiljuvan hurjana:"tänne!".
Toisinaan taas voidaan koiranomistajien nähdä seisovan kadun kulmauksissa tai jalkakäytävillä innokkaissa keskusteluissa toisten koiranomistajien kanssa huolimatta siitä, että kyseiset henkilöt eivät todistettavasti kertaakaan aikaisemmin ole tavanneet toisiaan. Juhlapäiviä varten ostaa potilas usein muovisia, piipittäviä porkkanoita tai hampurilaisia kääriäkseen ne sitten kauniiseen lahjapaperiin ja piilottaakseen ne salamyhkäisesti esimerkiksi joulua silmälläpitäen. Tällöin sitten paketti otetaan esiin juhlallisin menoin lahjoitettavaksi edelleen, käsitettävää kyllä, asiaa ymmärtämättömälle koiralle. Paljon aikaa ja vaivaa uhrataan siis koiran joulu-, syntymäpäivä- ja mahdollisiin nimipäivälahjoihin. Myöhemmässä vaiheessa sairauden kuva muuttuu käsittämään unettomuutta sekä entistä kevytmielisemmän suhtautumisen rahan käyttöön. Aikaisin aamulla, mielummin lauantai- tai sunnuntaiaamuisin nähdään potilaiden pakkaavan autonsa täyteen eväitä, termospulloja, reppuja, pieniä kokoon taitettavia retkituoleja, koirafilttejä, koiran/koiria, unisia lapsia sekä vastahakoisen puolisonsa. Erinäisten tuntien autolla ajon jälkeen päivä vietetään useimmiten joillakin seuraavalla tavalla:
a) Mukaan otetuilla retkituolilla istutaan tuntikausia katsellen intensiivisesti toisia potilaita, jotka juoksevat ympäri suorakaiteen muotoisessa aitauksessa. Sen jälkeen he itse juoksevat pari kierrosta ja saavat siitä hyvästä erivärisiä muovinauhoja, joita näyttävät muille väliin iloisina, väliin pettyneinä. Saatujen muovinauhojen todellinen hinta arviolta on ehkä kymmenisen penniä, kun taas edellä kuvatun päivän yhteiskustannukset nousevat helposti 200-400 markaan. Tai noin 70-100euroon.
b) Mukaan otetuilla retkituolilla istutaan tuntikausia katsellen intensiivisesti toisia potilaita, jotka kulkevat robotinomaisesti esimerkiksi nurmikolla tehden selittämättömiä pysähdyksiä tai juoksupyrähdyksiä, koko ajan jäykästi eteenpäin tuijottaen. Sen jälkeen he itse kulkevat koiransa kanssa edestakaisin edellä mainitulla nurmikolla täsmälleen samoja jalanjälkiä pitkin kuin toiset potilaat ennen heitä. Tässäkin tapauksessa tuotot (=nauhat) ja kulut ovat hyvin epäsuhdassa toisiinsa.
On olemassa vielä muitakin oireita, esimerkiksi että potilaan nähdään juoksevan pitkin maita ja mantuja pitkän narun yhdistäessä koiran potilaaseen (tämä vaikuttaa järkevämmältä tavalta kuin juoksenteleminen yksin metsässä vain tyhjä remmi kädessään, kirj.huom.). Jos koira tällöin välillä pysähtelee keppien kohdalla, voidaan potilaan nähdä osoittavan suurta iloa ja tyytyväisyyttä.
Ensimmäisenä oireena on usein piilevänä esiintyvä toive saada oma koira, toiveen taustan ollessa usein epämääräinen. Sairaus puhkeaa varsinaisesti vasta, kun potilas on hankkinut koiran. Sen jälkeen potilaiden nähdään vaeltelevan koirineen ulkona kaduilla missä säässä tahansa ja mihin aikaan tahansa, jopa raekuuroissa tai parhaaseen TV-katseluaikaan. - Toinen hyvin tavallinen oire on kyseisen henkilön näkeminen juoksentelemassa yksin ympäri metsiä tyhjä talutushihna kädessään, kasvojen värin vaihdellessa kirkkaan punaisesta sinertävään, samalla kun hänen kuullaan kiljuvan hurjana:"tänne!".
Toisinaan taas voidaan koiranomistajien nähdä seisovan kadun kulmauksissa tai jalkakäytävillä innokkaissa keskusteluissa toisten koiranomistajien kanssa huolimatta siitä, että kyseiset henkilöt eivät todistettavasti kertaakaan aikaisemmin ole tavanneet toisiaan. Juhlapäiviä varten ostaa potilas usein muovisia, piipittäviä porkkanoita tai hampurilaisia kääriäkseen ne sitten kauniiseen lahjapaperiin ja piilottaakseen ne salamyhkäisesti esimerkiksi joulua silmälläpitäen. Tällöin sitten paketti otetaan esiin juhlallisin menoin lahjoitettavaksi edelleen, käsitettävää kyllä, asiaa ymmärtämättömälle koiralle. Paljon aikaa ja vaivaa uhrataan siis koiran joulu-, syntymäpäivä- ja mahdollisiin nimipäivälahjoihin. Myöhemmässä vaiheessa sairauden kuva muuttuu käsittämään unettomuutta sekä entistä kevytmielisemmän suhtautumisen rahan käyttöön. Aikaisin aamulla, mielummin lauantai- tai sunnuntaiaamuisin nähdään potilaiden pakkaavan autonsa täyteen eväitä, termospulloja, reppuja, pieniä kokoon taitettavia retkituoleja, koirafilttejä, koiran/koiria, unisia lapsia sekä vastahakoisen puolisonsa. Erinäisten tuntien autolla ajon jälkeen päivä vietetään useimmiten joillakin seuraavalla tavalla:
a) Mukaan otetuilla retkituolilla istutaan tuntikausia katsellen intensiivisesti toisia potilaita, jotka juoksevat ympäri suorakaiteen muotoisessa aitauksessa. Sen jälkeen he itse juoksevat pari kierrosta ja saavat siitä hyvästä erivärisiä muovinauhoja, joita näyttävät muille väliin iloisina, väliin pettyneinä. Saatujen muovinauhojen todellinen hinta arviolta on ehkä kymmenisen penniä, kun taas edellä kuvatun päivän yhteiskustannukset nousevat helposti 200-400 markaan. Tai noin 70-100euroon.
b) Mukaan otetuilla retkituolilla istutaan tuntikausia katsellen intensiivisesti toisia potilaita, jotka kulkevat robotinomaisesti esimerkiksi nurmikolla tehden selittämättömiä pysähdyksiä tai juoksupyrähdyksiä, koko ajan jäykästi eteenpäin tuijottaen. Sen jälkeen he itse kulkevat koiransa kanssa edestakaisin edellä mainitulla nurmikolla täsmälleen samoja jalanjälkiä pitkin kuin toiset potilaat ennen heitä. Tässäkin tapauksessa tuotot (=nauhat) ja kulut ovat hyvin epäsuhdassa toisiinsa.
On olemassa vielä muitakin oireita, esimerkiksi että potilaan nähdään juoksevan pitkin maita ja mantuja pitkän narun yhdistäessä koiran potilaaseen (tämä vaikuttaa järkevämmältä tavalta kuin juoksenteleminen yksin metsässä vain tyhjä remmi kädessään, kirj.huom.). Jos koira tällöin välillä pysähtelee keppien kohdalla, voidaan potilaan nähdä osoittavan suurta iloa ja tyytyväisyyttä.
SAIRAUDEN HOITO:
Kun yllä kuvatut oireet tunnistetaan ei ole epäilystäkään etteikö tauti ole saanut jalansijan potilaassa ja että hoito voi olla tuloksetonta. Parhaan mahdollisen hoitovasteen (=potilaan parantuminen) saamiseksi on ryhdyttävä välittömästi ensioireiden ilmestyttyä ennalta ehkäisevään keskusteluterapiaan. Holhouksen alaiseksi julistamista ei suositella, siitä huolimatta, että se on ollut tavallista aina meidän päiviimme saakka.
Tutkimukset ovat osoittaneet, että koiranomistajat aiheuttavat äärimmäisen harvoin todellista vaaraa yhteiskunnalle ja että potilaat itse eivät koe sairauttaan mitenkään erityisen kiusallisena. Koska he yleisesti ottaen ovat suhteellisen iloisia ja tyytyväisiä ihmisiä, voidaan hyvällä omallatunnolla antaa heidän olla omissa oloissaan ja pitää heitä yhteiskuntamme yhtenä kuvauksellisena piirteenä.
[teksti: ketjukirje 25.11.2003]
Tutkimukset ovat osoittaneet, että koiranomistajat aiheuttavat äärimmäisen harvoin todellista vaaraa yhteiskunnalle ja että potilaat itse eivät koe sairauttaan mitenkään erityisen kiusallisena. Koska he yleisesti ottaen ovat suhteellisen iloisia ja tyytyväisiä ihmisiä, voidaan hyvällä omallatunnolla antaa heidän olla omissa oloissaan ja pitää heitä yhteiskuntamme yhtenä kuvauksellisena piirteenä.
[teksti: ketjukirje 25.11.2003]
Kommentit