No niin . . nyt on päivä pulkassa, tai koko viikonloppu, kai sen voi niin sanoa. Tampereelta on kotiuduttu, koirat lenkitetty ja ruokittu ja sauna lämpiämässä, aah kun tuntuu hyvältä.
Jaa, että päivän tuloksia . . .

Aloitetaan Sinnasta.  Tänään ei tainnut olla se "oikea päivä". Sinnahan ei ole koskaan aikaisemmin ollut maneesissa ja hajut tuntui olevan sille aika mielenkiintoisia, toisaalta se vähän  tuntui myös aristelevan, joten rata mentiin myös siihen malliin. Rata oli mukava eikä siinä ollut mitään ihmeellisä juttuja, eli olisi pitänyt olla helposti vietävissä läpi. Vaikeudet alkoi heti kolmannelta esteeltä eli puomilta, arasteli mennä ylös (johtuiko väristä, en tiedä), jäi pällistelemään putken jälkeen olleen aidan taakse ja tuli vasta toisella kehoituksella, siitä vitonen, toinen vitonen tuli pituuden jälkeiseltä aidalta, ei hypännyt vaan tuli aidan sivulle ja jäi siihen seisomaan, loppumatka tultiin ihan ok ja keinu suoritettiin ihan hyvin. Tulos siis 10 ja yliaikaa 13.16.

Tarallahan oli sit eka kisa kolmosissa ja meikäläistä vähän jännitti vaikka koitin kovin vakuuttaa että samat esteet siellä on kun alemmissakin luokissa. No tottahan se oli ja käytössä olikin koko kisapäivän kaikki esteet pöytää lukuunottamatta. Tuomarina oli Leena Rantamäki-Lahtinen, rata ei ollut vaikea eli ei mitään sellaista radalla missä olisi tullut pulma miten ohjata, joten nuotit oli ihan selvät ja se rauhoitti. Valitettavasti Tara ei rauhoittunut se kävi vähän kuumana, oli joutunut odottamaan koko päivän radalle pääsyä joten heti alussa varasti (ei oo tehnyt sitä ainakaan vuoteen eikä noin pahaa varastamista mielestäni ikinä), no sain sit ohjauksen hallintaan ja radalla edettiin ihan mukavasti takareunan hypyille asti, siellä otti hypyn jälkeen hajun (liekö ollut hevosen kakkaroita keräämättä) joten kaarros oli hiemasen laaja, sain kuitenkin tulemaan takaisin (kahden aidan välistä) siitä hyppy uudestaan takareunan suuntaan ja taas nenä vei hypyn pitkäksi, taas sain Taran kääntymään ja siitä hypylle jonka jälkeen tehtiin LENTOKEINU! (Tara menee aina keinun varovasti) joten tämäkin osoitti että kuumana käytiin. Loppusuora mentiin taas aivan sujuvasti, tulos oli 5 ja yliaikaa 1.92, siis 6.92 eli ei paha kun ottaa huomioon että yliaika tuli kyllä noista takareunan haisteluista ja toi vitonen nyt tuosta keinusta.OLEN YLEN TYYTYVÄINEN KOLMOSEN ALOITUKSEEN. Lisäksi Tarasta tuli Spanieliliiton agilitymestari makseissa.