Sunnuntaina jatkuivat Nokian agikisat aikamoisessa paahteessa. Jo automatka ilman ilmastointia on oma koettelemuksensa noilla helteillä. Perille kuitenkin päästiin hikikarpaloiden valuessa pitkin selkää ja koiratkin näytti olevan vielä tolkuissaan.

Ja sitten kisaamaan ... kivantuntuinen rata, mutta siellä oli se mein kompastuskivi - OKSERI-   kauhistutti jo etukäteen kun suurin osa medikoirista ei pystynyt sitä suorittamaan, olisiko syynä ollut esteen väri joka ei näkynyt metsää vasten (väri siis tumman vihreä).

Niin sitten lähdettiin liikkeelle ja arvatkaapas vaan pysyikö nainen paikallaan, EI PYSYNYT se ampaisee heti liikkeelle kun otan askeleen lähteäkseni ekan esteen toiselle puolelle, voi kiesus!! Ja todellakin okseriin Tara sitten kompastui tai oikeastaan hyppäs suoraan rähmälleen ylimmän riman päälle ja mätkähti maahan aika pahan näköisesti, jäin oikein seisomaan ja katsomaan pystyykö se nousemaan sieltä kun jalka oli jotenkin taittunut vatsan alle ja se rimakin oli siellä jossain välissä. No nousihan se sieltä ja sit jatkettiin matkaa. Tällä kertaa keinukin mentiin kunnolla, loppuradalta ei virheitä, joten tulos 5 ja yliaikaa vajaa neljä sekkaa joka kyllä meni siihen kaatumiseen. Ei mitään erikoisen hyvää menoa, mutta kohtalaisesti kuitenkin rata suoritettiin, joten kaivelemaan jäi vaan tuo varastaminen.

Sitten päivän toiseen rataan joka oli hyppäri, siinä olisi ollut kyllä kieputtamista ihan tarpeeksi ja se okserikin oli edelleen siellä radalla, vaan emmehän me sinne asti pääseet.

Tara on omalaatuinen yksilö, se huomaa kaiken mitä ei noin normaalisti ole radalla, noi esteiden numerolaput on ollee ennenkin mein riesana ja niinhän se huomas nytkin heti radalle tullessa keppien numerolapun joka oli kepeiltä noin viitisen metriä sivussa ja lähdöstä sinne taisi olla tollaset 15-20 metriä. Se tuijotti vaan sitä numeroa, ehkä saanut sitä laisinkaan katsomaan sinne mihin olisi pitänyt lähteä, käänsin sen päätäkin poskivilloista, että saisin sen huomion, mutta sitä numeroa vain piti tuijottaa. No pakkohan sitä oli lähtee liikkeelle ja kun mä otin askeleen niin Tara ampaisi matkaan ja arvaatte varmaan mihin se meni, joo tietysti katsomaan sitä keppien numeroa (se oli muuten 12). No mein kisailu loppui aikas äkkiä eli siitä sitten paineltiin maalin suuntaan ja pois, sellainen nopea hyppäri tuli tehtyä.

Nyt sitten suunnataan sunnuntaina Pahalaisten kanssa treenaamaan ja sitten olen suunnitellut meneväni Huittisiin 13.6. epiksiin harjoittelemaan lähdössä pysymistä, siellä on mahdollisuus kolmeen starttiin, joten saa ainakin kunnolla harjoitella. Treenisähän ton lähdön kanssa ei ole mitään ongelmaa, saa nähdä pystyykö sitä karistamaan pois. Seuraavat viralliset kisailut ovat sitten edessä vasta heinäkuussa.