Vihdoinkin saan aikaiseksi kirjoittaa kuulumisia, eilen olin niin poikki etten millään jaksanut kirjoitella.

Lauantaina siis pitkästä aikaa olimme Taran kanssa kisaamassa Noormarkussa WeCan hallilla. Olin Taran ilmoittanut kaikkiin kolmeen starttiin. B ja C kisan tuloksilla ratkottiin myöskin Satakunnan piirinmestaruudet.

Tuomarina oli Marjo Heino, eikä ollut suinkaan tehnyt mitään helppoja ratoja, siinä sai tosissaan kiertää, kaartaa ja pyöriä.

A kisa meni entiseen tapaan, eli minä olin missä olin äh.. useampi ihminen tuli mulle radan jälkeen sanomaan, että mitä sä siellä Taran edessä oikein hypit , no joo kyllähän se ihan totta oli täytyy nolona tunnustaa, elikkä tulos HYL.  Joskus oon kyllä miettinyt että Tara olis tarvinnut paremman ohjaajan.

B kisa lähti sitten jo ihan eri mallilla, multa tuli jo kunnolla käskytykset, rataa mentiin oikein kivasti, yhdessä kohdassa vähän tökki muuten sujuvaa rataa, kunnes tultiin toiseks viimeiselle esteelle ja mä tein mokan, niimpä siitä Tara hyppäs lopulta jo oikein suoritetun esteen uudestaan takaisinpäin, joten HYL. Arvatkaapa ottiko päähän .... olis tehny kyllä mieli huutaa oikein kunnolla (siis itselleni).

C kisan alussa unohtui taas käskyttää ja siitä tuli putkelta kielto, sitten Tara kolautti johonkin esteeseen vähän jalkaansa koska kuulin äänen, siitä sitten ilmeisesti johtui että alkoi hypyille menoa varomaan ja tinttas etsien oikeaa hyppykohtaa, no mä aloin sitten tarkkailemaan sen hyppyjä jotenka unohdin siinä hötäkässä radankin (ei tää pää pysty käsittelemään kun yhtä asiaa kerrallaan), selvittiin siitä kuitenkin virheittä eteenpäin kunnes tultiin vikalle esteelle joka oli mein kauhuksi okseri ja siihenhän se Tara sit mätkähti riman päälle ja siitä sit vitonen. Aika oli tiukka jotenka yliaikaa tietysti tuli, kuluihan sitä putkella ja radan unohtamisessa, enkä tedä olisko muutenkaan aliaikaan päästy.

 

       Kuvat Katja Kerokoski   

Mutta jotain hyvääkin päivästä jäi. Huomasin taas nauttivani radalla olosta , edellisestä kerrasta on kulunut jo vähän aikaa, Seinäjoella vappukisoissa oli kivaa, sen jälkeen kisaaminen on ollut lähinnä pakkopullaa, syytä en tiedä.

Malla pääsi myöskin tutustumaan halliin ja pieneen hälinään. Siellä se meni häntä heiluen ei ollut kuulutuksista moksiskaan, ei pelännyt muita koiria (haistelemaan olisi halunnut mennä) ja moikkaili ihmisiä. Siis oikein reipas tyttönen oli mulla mukana, kivaa .

Malla on myös tosi ihan noitten lasten kanssa, huomaa kyllä että ne kaikki on lapsia, jotenkin niitten leikitkin on niin yhteen sopivia ei mitään väliä onko kaks jalkaa tai neljä, siellä ne kuitenkin kaikki on läjässä ja nauttivat toisistaan.

Ja vielä Mallalle lisää uusia kokemuksia, sehän pääsi sunnuntaina heirottavaksi. Oltiin viimeisiä jotka saapuivat paikalle, joten muut olivat jo sisällä. Siitähän tää tyttönen ei ottanut tressiä vaan paineli häntä heiluen sisään, hierojatyttöset odotteli meitä ja ottivat vastaan ja Malla otti tytöt vastaan antaen pusuja ja koko peppu heilui hännän mukana. Sitten sille iski paniikki kun huomasi että sitä yritetään saadan kyljelleen. Pari kertaa koitti ponkaista ylös, mutta kun se estettiin ja mä rapsuttelin sen päätä niin antoi periksi. Aluksi oli ihan jäykkä jännityksestä, mutta hetken päästä rentoutui, silmät vaan pyöri päässä kun kuunteli ääniä ympärillä. Siellä oli kahdeksan koiraa ja kaksi hierojaopiskelijaa koiraa kohti sekä omistajat että opettajat joten hälinää oli ihan riittävästi yhteen huoneeseen. Vähän ennen puolta väliä Malla ei enää kuunnellut ääniä vaan rentoutui täysin, silmät lupsahteli välillä kiinni, siitä näki ihan selvästi että se nautti.

Hierojaopiskelijat olivat ihan ihmeissään, kun heillä oli näin ihana ja rauhallinen heirottava ja kuitenkin vasta pentu. Lopuksi Malla palkitsi hierojansa todella pitkällä nautinnollisella venytyksellä eikä sillä ollut mitään kiirettä nousta ja lähteä siitä patjalta. Oi että, kyllä mulla vaan on ihana koiruli .